2 hyvää keinoa säästää ruokalaskussa ja vähentää ruokahävikkiä

Miltä kuulostaisi ruoka-aineet -90% alennuksella tai ravintola-annos 2 eurolla?

Meidän perheessä on jo jonkin aikaa hyödynnetty kahta, hieman eri periaatteella toimivaa hävikkiruokaa välittävää sivustoa/sovellusta.

Olemme säästäneet niin rahaa, kuin luontoakin ostamalla ylijäämäruokaa niin Matsmartin kuin puhelimeen ladattavan ResQ sovelluksen avulla.

Matsmart myy verkossa ruokaa, joka olisi muuten joutunut hävikkiin. Syitä hävikkiin joutumiselle voi olla monia, kuten sesonkivaihtelut, ylituotanto, pakkausten vaihtumiset tai lähestyvät parasta ennen päiväykset. Kaikki tuotteet myydään huomattavilla alennuksilla, joskus jopa -90%.

Syitä hävikkiin joutumiselle voi olla monia

matsmart, ruokahävikki, säästä rahaa

Me ollaan tilattu Matsmartilta nyt pariin otteeseen. “Kauppakassiin” on sujahtanut muun muassa kuiva-aineita, herkkuja, saippuaa, pähkinöitä, kissanruokaa…ja paljon mausteita! Kaikki tuotteet ovat olleet aina täysin käyttökelpoisia ja juuri sellaisia kuin ne olisivat olleet kaupastakin ostettuina. Toinen samalla periaatteella toimiva hävikkiruokaa myyvä verkkosivusto on Fiksuruoka.fi, mutta sieltä emme ole vielä itse tilanneet.

Seuraavan kerran ajattelin laittaa tilausta Matsmartille pojan 9-v kemuja silmällä pitäen. Juhlat lähestyvät ja suunnitelmissa olisi tehdä muun muassa karkkivartaita sekä laittaa tarjolle muuta helppoa naposteltavaa. Olen huomannut, että usein juuri herkut ovat olleet mielettömissä alennuksissa. Tilaamalla herkut Matsmartista tai Fiksuruuan kautta saatan säästää jo yhdissä synttärivalmisteluissa useamman kympin rahaa.

Matsmartin lisäksi olemme käyttäneet sovellusta nimeltä ResQ. Latasin sen itseasiassa jo, kun asuimme Joensuussa, mutta siellä käyttö jäi kokonaan, sillä tarjolla olevia annoksia oli niin vähän. Täällä Jyväskylässä ResQ toimii aktiivisesti ja puhelimen sovellus ilmoittaa, kun ravintolat, kahvilat tai kaupat laittavat myyntiin ylijäämä ruokiaan. Yhdellä klikkauksella voin ostaa annoksen itselleni ja hakea ruuat tämän jälkeen valmiiksi pakattuna kotiin.

Parhaat annokset, jotka olen ResQ:n kautta kotiuttanut ovat olleet kenties Laajavuoren hotellilta haetut falafel annokset 2e /kpl. Joskus tekisi mieli ostaa jokin kaupan “ruokasäkki” täynnä ylijäämää. ResQ kanssa saa olla nopea, sillä annokset ja ruokasäkit menevät nopeasti! Ja hyvä niin, että ihmiset ovat löytäneet tuon loistavan sovelluksen!

Jotenkin tämän tyyppiset palvelut ja verkossa toimivat kaupat tuovat toivoa paremmasta ja siitä, että tämä järjetön ruuan haaskaaminen saataisiin joskus loppumaan…

Oletko sinä käyttänyt ruokaostoksiinne joskus Matsmartia? Fiksuruokaa? Tai ResQ: ta? Entä oletko laskenut, kuinka paljon olette tehneet säästöä hyödyntämällä kyseisiä palveluja?

-Vilma

3 x asiat, jotka voisin maksaa lainalla

*) Postaus yhteistyössä Nettivertailut.com in kanssa.

Olen avannut blogissani aiemmin kulutustottumuksiani ja kirjoittanut asioista, joihin panostan ja joista pihistän.

Lainalla ostaminen ei ole koskaan ollut minulle ykkösvaihtoehto, mutta näen, että on muutamia asioita, joiden kohdalla lainan otto voi olla mielestäni ihan perusteltuakin.

Tässäpä siis lyhyine perusteluineen kolme asiaa, jotka minä voisin olla valmis maksamaan lainalla

laina, kesä, kesäloma, lainaaminen, rahan lainaaminen, nettivertailut

1. Auto

Tämä voi olla monelle muullekin aika perus. Kulkuneuvoa tarvitaan ja joskus pidemmässä juoksussa edullisemmaksi tulee ostaa hieman kalliimpi auto lainalla kuin halvempi versio omilla säästöillä. Tästä meillä onkin karvas omakohtainen kokemus, kun ostimme perheeseemme kakkosautoksi edullisen, pintapuolin tosi siistin Fiiatin. Ei tainnut mennä kuukauttakaan, kun kyseinen kapistus leipoi itsensä kiinni moottoritien ramppiin. Ei kun hinaukseen ja varaosiksi, sillä korjaaminen olisi ylittänyt auton hinnan moninkertaisesti.

2. Huonekalut –

Lähinnä sohva, sänky ja ruokailuryhmä ovat mielestäni sellaisia, joiden ostoon olen valmis ottamaan lainaa. Laadukkaat kalusteet kestävät käyttöä ja laaduttomat = edullisemmat, sitten taas eivät… Tästä hyvänä esimerkkinä nykyinen karseaan kuntoon ajatunut sohvamme, kun taas keittiön alunperin lainalla ostettu Pohjanmaan ruokaryhmä on kulkenut kodissamme jo yli kuuden vuoden ajan palvellen täydellisesti! Myös sänkyyn panostaminen kannattaa, niin omaa yöunta kuin hyvinvointiakin ajatellen!

Kulkuneuvoa tarvitaan ja joskus pidemmässä juoksussa edullisemmaksi tulee ostaa hieman kalliimpi auto lainalla

laina, kesä, kesäloma, lainaaminen, rahan lainaaminen, nettivertailut
nettivertailut

3. Lomamatka –

Tätä en ole koskaan kokeillut ja olin todella yllättynyt kuullessani uutisen, kuinka paljon suomalaiset lomailevatkaan lainalla. Onko se sitten hyvä vai huono uutinen, siihen en ota kantaa…mutta asiaa tarkemmin pohtiessani, ehkä minäkin voisin olla valmis matkustamaan joskus pienen lainan turvin. Koska aikaa matkustamiselle on ylipäätään vuodessa hyvin rajoitettu määrä, nin ymmärrän täysin, että ihmiset haluavat hyödyntää ajan vaikka lainan avulla, jos oma reissubudjetti ei ole ennättänyt karttua odotetunlaisesti…

Mutta vaikka periaatteessa voisin maksaa lomamatkan tai jonkin osan siitä lainalla, mietityttää, osaisinko nauttia reissusta samoin kuin ilman lainanottoa matkustamiseen? Onko sinulla tästä kokemuksia?

Mitkä ovat sinun kolme asiaa, jotka voisit  ostaa lainalla? Entä oletko sinä tutustunut erilaisiin lainanvertailupalveluihin, joiden kautta voi löytää kaikista edullisimman lainan omiin käyttötarkoituksiin sopivaksi?

terkuin,

Vilma

ps. Täällä lomailu jatkuu, postauksen kuvat ovat pieneltä kävelyretkeltämme Tourujoen puistoon! Kerrassaan ihana vehreä keidas aivan Jyväskylän keskustan tuntumassa!