Sunnuntaiaamuna

Helmikuun toinen sunnuntai on ollut perheessämme hitaan viivyttelevä.

Hyvien yöunien jälkeen heräsin ensimmäisenä, keitin itselleni muutaman kupin  kardemummalla maustettua Talviyössä teetä ja lähetin viestin ystävälleni.

Viesti poiki pitkän puhelun kuulumisten vaihtoa, jonka myötä kello kiiri jo pitkälle aamupäivään.

Lämpimät pörrösukat ja pehmeä aamutakki ylläni keitin aamupuuroa ja surautin itselleni totuttuun tapaan smoothien.

Aamupalan jälkeen tunsin tarmoa ottaa kuvia, pyörin pitkin asuntoa puhelimen kanssa eri kuvakulmilla leikitellen. Nautin kuvailun keveydestä, jota puhelimelleni lataamani presetit ovat tuoneet (lisää näistä kuvien muokkauksen esiasetuksista voit lukea tästä postauksesta).

Puuhastellessani avasin myös postista viime viikolla saapuneen Zinzinon seerumin (* , joka oli päässyt talven edetessä loppumaan. Käytin seerumia koko edellisen kesän pitkälle syksyyn. Tämä ultimaattisen tehokas seerumi sopii kolmekymppiselle, ensimmäisistä ikääntymisen merkkien kourissa rimpuilevalle iholleni täydellisesti tasoittaen juonteita ja tehden ihostani kimmoisamman. Purkillinen luksusta niin sunnuntaiaamuun kuin arkeenkin.

Seuraavaksi tarkoitukseni olisi vaihtaa aamutakki lenkkivaatteisiin ja suunnata perheen kanssa haukkaamaan raitista ilmaa.

Ihanaa sunnuntaita sinulle toivoo,

Vilma

*) Tuotteesta saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan

Luonnollista kauneutta Evergetikonilta

Luonnonkosmetiikka on nouseva megatrendi, jonka voittokulku on vasta alkanut.

Ihmiset ovat koko ajan tarkempia siitä, mitä he laittavat suuhunsa ja nyt sama ilmiö on levinnyt myös ihonhoitoon.

Meille on tärkeää tietää, mitä kosmetiikkatuotteet sisältävät ja iholle halutaan synteettisten kemikaalien sijaan puhtaita luonnon raaka-aineita ja tuotteita, jotka ovat turvallisia sekä käyttäjälleen, että ympäristölle.

Meille on tärkeää tietää, mitä kosmetiikka tuotteet sisältävät

evergetiko, luonnonkosmetiikka, kreikkalainen luonnonkosmetiikka, naturlig
evergetiko, luonnonkosmetiikka, kreikkalainen luonnonkosmetiikka, naturlig

Eikä suotta, luin hiljattain muun muassa tanskalaisesta tutkimuksesta, jossa perinteisen kosmetiikan sisältämät kemikaalit olivat yhdistetty hormonihäirikkökemikaaleihin ja sitä kautta jopa lapsettomuuteen.

Onneksemme laadukasta luonnonkosmetiikkaa ja ihonhoitosarjoja ei tarvitse hakea enää valtamerien takaa, vaan ne ovat helposti meidän jokaisen saatavilla, kun vain tietää mitä ja mistä etsii.

Myös minä olen kokeillut viimeisten vuosien aikana erilaisia luonnonkosmetiikan tuotteita ja hiljattain mieltynyt nimenomaan Evergetikon nimiseen tuotesarjaan. Evergetikon vastaa ylellisyydenkaipuuseeni kumartelematta tippaakaan perinteisille ihonhoitosarjoille.

Evergetikon vastaa ylellisyydenkaipuuseeni kumartelematta tippaakaan perinteisille ihonhoitosarjoille

Evergetiko vastaa ylellisyydenkaipuuseeni kumartelematta tippaakaan perinteisille ihonhoitosarjoille
Evergetiko vastaa ylellisyydenkaipuuseeni kumartelematta tippaakaan perinteisille ihonhoitosarjoille

Kyseessä on 100% luonnonkosmetiikkasarja Kreetalta, jonka kaikki ainesosat kasvavat Kreetan auringon alla. Tuotteet valmistetaan käsityönä kreikkalaisessa kylässä, joten jokainen tuote on huolella suunniteltu ja rakkaudella tuotettu. Tuotteissa tuoksuvat miellyttävät kasvisperäiset uutteet sekä eteeriset öljyt.

Jos nostaisin Evergetikon tuotteista muutaman ylitse muiden, niin ainakin vaaleanpunainen savinaamio on kokeilemisen arvoinen tuote! Naamio myydään pinkkinä pulverina (= punaisen ja valkoisen saven sekoituksena) ja kerta-annos sekoitetaan muutamasta teelusikallisesta pulveria vaihtoehtoisesti veteen tai Evergetikon ylelliseen ruusuveteen. Naamio syväpuhdistaa ihoa tehokkaasti jättäen sille absoluuttisen puhtauden tunteen.

Arjessa mukanani taas kulkee Evergetikon huulivoide, jossa tuoksuu mandariinin, appelsiinin ja kanelin viehkeät vivahteet.

Hiuksille valitsen kookosta ja argan öljyä sisältävän hiusnaamion, jota sekoitetaan muutama tippa shampoon joukkoon. Naamio ravitsee, suojaa ja korjaa kuontaloani ilman kemiallisia lisäaineita.

Naamio ravitsee, suojaa ja korjaa ilman kemiallisia lisäaineita

evergetiko, huulivoide, luonnonkosmetiikka, naturlig
evergetiko, naturlig, luonnonkosmetiikka
evergetiko, savinaamio, naturlig, luonnonkosmetiikka
evergetiko, naturlig, luonnonkosmetiikka

Evergetikon tuotteita voi olla haastava löytää perinteisistä kivijalkamyymälöistä, mutta niitä on helppoa sekä vaivatonta tilata tuttavani hiljalleen avaamasta luonnonkosmetiikkaa myyvästä verkkokaupasta nimeltä Naturlig. Kaupasta löydät Evergetikon lisäksi useita muita laadukkaita luonnonkosmetiikka merkkejä, kuten Luoto Cosmetics, AYU Organics , LUONKOS Ilona sekä Ben & Anna.

Verkkokauppa on Minnan toteutunut haave, jonka tuotteet ovat hyväksi meille, maailmalle ja ostamalla sieltä tuen hänen toteutunutta unelmaansa. Eli todellisia hyvän mielen ostoksia!

Oletko sinä kokeillut luonnonkosmetiikkaa? Jos olet, niin joko sinä olet löytänyt omat suosikkituotteesi sen saralta?

terkuin,

Vilma

ps. Naturlig ia voit seurata myös Facebookissa sekä Instagramissa.

*) Tuotteet saatu blogin kautta

Ensikosketus korealaiseen ihonhoitoon

*) Postaus sisältää mainoslinkkejä

Sain hiljattain testiini useita korealaisen ihonhoidon tuotteita. Puteleita oli joka lähtöön, mutta kaikki tuotteet olivat suunnattu kaltaiselleni pintakuivalle iholle.

Ensitöikseni googlettelin tuotteiden käyttötarkoituksia, ominaisuuksia ja ohjeita korealaisen ihonhoidon saloihin. Olin jo aiemmin kuullut korealaisista ihonhoitotuotteista hyvää, joten lähdin innolla testaamaan peilikaappiini saapuneita uutukaisia!

Korealainen ihonhoitorutiini perustuu lähtökohtaisesti kymmeneen eri vaiheeseen

eleven, korealainen ihonhoito, kokemuksia k-beauty tuotteista
eleven, korealainen ihonhoito, kokemuksia k-beauty tuotteista

Korealainen ihonhoitorutiini perustuu lähtökohtaisesti kymmeneen eri vaiheeseen: öljypohjaiseen puhdistukseen, vesipohjaiseen puhdistukseen, kuorintaan, kasvoveteen, hoitonesteeseen, seerumiin, kangasnaamioon, silmänympärysihonhoitoon, kosteusvoiteeseen ja aurinkosuojaan. Jokaisella rutiinilla on oma erityinen tarkoituksensa ihon hyvinvoinnin tukemisessa (Tarkemmat kuvaukset rutiinin vaiheista löydät Elevenin sivuilta)

Arki on kuitenkin mitä on, joten päivittäiset 10 vaihetta tuntuisivat omakohtaisesti hieman raskailta toteuttaa. Itse typistin rutiinin omaan elämääni sopivaksi eli 5 vaiheiseksi: öljypohjainen puhdistus, vesipohjainen puhdistus, kasvovesi ja hoitotuote päivälle ja naamio yölle. Lisäksi käyttämäni BB voide sisältää UV/UVB PA +++ suojan, joka huolehtii päivisin ihoni suojauksesta.

korealainen ihonpuhdistu, eleven, arvonta,
eleven, korealainen ihonhoito, kokemuksia k-beauty tuotteista

Itse typistin rutiinin omaan elämääni sopivaksi eli 5 vaiheiseksi

Rutiinin muokkaamisen omaan elämääni sopivammaksi mahdollisti testiin saamieni tuotteiden  joukosta löytyneet muutamat supertuotteet, kuten J. ONE Jelly Pack, jonka sisään on ujutettu useamman vaiheen ominaisuudet. Tämä päivittäiseen käyttöön sopiva hyytelömäinen geeli korvaa kaikki aamun ihonhoitotuotteet eli tuote toimii niin hoitonesteenä, kasvoseerumina, kosteusvoiteena, kasvonaamiona kuin meikinpohjustajanakin. Tuotteen levityksen jälkeen sen annetaan vaikuttaa kasvoilla noin puoli minuuttia jonka jälkeen iho painellaan läpi kämmenellä ylöspäin kohottavin liikkein. Tuote tekee ihosta välittömästi napakamman oloisen ja meikki levittyy tuotteen päälle kauniisti ja vaivattomasti.

Iltaisin olen taas toteuttanut korealaiselle ihonhoidolle ominaisen kaksi vaiheisen ihonpuhdistuksen, jossa iho puhdistetaan ensin öljypohjaisella tuotteella ja tämän jälkeen vesipohjaisella tuotteelle. Kaksi vaiheisen puhdistuksen tarkoitus on puhdistaa iho erittäin huolellisesti, mutta hellävaraisesti ja tämän vuoksi kaksoispuhdistus sopii myös kuiva- ja herkkäihoisille.

Öljypohjainen puhdistustuotteen tehtävä on irrottaa iholta meikki, liiallinen tali ja muut öljyliukoiset epäpuhtaudet. Minä tykästyin erityisesti Skin79 Cleanest Rice Cleansing Oil puhdistusöljyyn, joka sopii kaikille ihotyypeille.

Kun öljypohjainen tuote on puhdistanut ihonpinnan kaikesta aiemmin luettelemastani, pääsee vesipohjainen puhdistustuote vaikuttamaan suoraan iholla ja syväpuhdistamaan ihohuokosia. Vesipohjainen puhdistustuote voi olla vaahto, voide tai geeli. Itse valitsin käyttööni G9SKIN White in Milk Whipping Foam vaahdon, joka sekä pesee, että kuorii ihon hellävaraisesti, jättämättä kiristävää tunnetta kasvoille. Tuote vaahtoaa veden kanssa runsaasti ja on täten hyvin riittoisa! Tämä vaahto on itseasiassa mielestäni yksi hinta-laatusuhteeltaan parhaista tuotteista, sillä 120ml tuubi kustantaa vain 13,40e!

Tykkään myös korealaisen ihonhoidon hintatasosta

eleven, korealainen ihonhoito, kokemuksia k-beauty tuotteista

Ihon huolellisen puhdistuksen jälkeen olen valmistellut ihoni joka öistä kasvonaamiota varten Thank you Farmerin kasvovedellä, jonka päälle olen levittänyt monitehoisen J.ONE Black Jelly Pack yönaamion. Tämä antioksidanttinen naamio sisältää hyarolonihappoa sekä niasiinimiadia, jotka tehostavat tuotteen kosteuttavaa ja heleyttävää vaikutusta.

Tykkään kyseisestä naamiosta erityisesti siksi, ettei se ole näkyvä tai tahraava, vaan se sulautuu kasvoille välittömästi, kuten yövoidekin. Olen laittanut naamion nyt joka ilta parin viikon ajan ja aamuisin on ollut ihana herätä, kun kasvojeni iho on ollut selkeästi aiempaa pehmeämpi!

Tämän itselleni sopivan 5 vaiheisen rutiinin toteuttamisessa menee alle kymmenen minuuttia päivässä! Olenkin siis erittäin vaikuttunut näistä korealaisista tuulahduksista ihonhoidon saralla ja tulen taatusti jatkamaan tuotteiden käyttöä tulevaisuudessakin! Tykkään myös korealaisen ihonhoidon hintatasosta, joka on kohtuullinen ja ihan tavallisen ihmisen kukkarolle sopiva!

eleven, korealainen ihonhoito, kokemuksia k-beauty tuotteista, arvonta, kangasnaamiot

Oletko sinä kokeillut korealaista ihonhoitoa?

Klikkaa Elevenin sivuille ja kommentoi blogini kommenttikenttään, mitä K-beauty ihonhoitotuotetta sinä haluaisit kokeilla?

Arvon kaikkien vastanneiden kesken ylemmässä kuvassa olevat 3 kangasnaamiota: Water Bomb Jelly Mask Moisture, Dont worry healing mask & Berrison Animal Sheet Mask!

Arvonta aikaa blogini 3-vuotis syntymäpäiviin saakka 20.6.2019! ♡ 

ONNEA ARVONTAAN!

terkuin,

Vilma