Uusi vuosi – uudet kujeet

Tässä se nyt on: ensimmäinen postaukseni, ensimmäisellä omalla domainilla.

Kun vuoden 2019 vaihteessa pakkasimme konkreettisia muuttolaatikoita ja vaihdoimme kaupunkia Joensuusta Jyväskylään, niin uusi vuosikymmen alkoi sen sijaan blogimuuttoa tehden.

Sain marraskuussa sähköpostin, että blogini kotiyhteisö tultaisiin lopettamaan. Nukuin pari yötä miettiessäni, kuinka jatkaa eteenpäin vai jatkaako ollenkaan. Pian haikea olo blogin lopettamisesta valtasi mielen ja hain mukaan uuteen yhteisöön, jonne by Vilma tulikin nopeasti valituksi.

Siirsin postauksia uudelle alustalle ja kaiken piti olla selkeää, kunnes sain uudelta yhteisöltä samansisältöisen viestin – yhteisö tultaisiin ajamaan alas maaliskuun loppuun mennessä.

Paluu lähtöpisteelle – muutama nukuttu yö – joulu … ja tilanteesta sisuuntuminen.

Aloin tutkia, kuinka saisin täysin omat sivut ja ostin blogilleni osoitteen Zonerin kautta. Nämä sivut ovat nyt siis ensikosketukseni oman sivuston rakentamiseen. Täydeksi untuvikoksi olen semityytyväinen sivujen nykyiseen ulkoasuun, joskin muutaman jipon haluaisin niille vielä tehdä.

Mutta tässä sivut nyt siis kuitenkin ovat nykyisessä olomuodossaan ja uuteen vuosikymmeneen herätettyinä! Haluankin siis toivottaa juuri sinut lämpimästi tervetulleeksi uudistuneen By Vilma blogin matkaan!

Tammikuussa tulen postaamaan sivuille hiljattain juhlituista kolmekymppisistäni, reseptiä taivaalliseen Puoloffeeseen sekä menovinkkiä Minna Bakesin elämykselliseen kahvilaan.

Ennen tätä voit kuitenkin kurkkia vanhoista postauksistani:

Millaiset Harry Potter synttärit pojalleni viime vuonna järjestin?

Reseptiä Puoloffeen isosiskoon Banoffeeseen

sekä lukea

toisesta Jyväskylässä sijaitsevassa elämyksellisestä kohteesta teehuone Teeleidistä

 

 

 

Mutta hei, jätä ihmeessä kommentti, miltä uudet sivut sinun silmääsi näyttävät? Olivatko entiset mielestäsi paremmat, vai pidätkö näistä uusiutuneista sivuistani enemmän?

Onnea ja iloa vuoteesi 2020 toivoo,

Vilma

 


 

2 Replies to “Uusi vuosi – uudet kujeet”

  1. Hyvältä ja raikkaalta näyttää! Onnea uudelle blogialustalle ja uuteen vuoteen!

    Ehkä treffataan taas jossain merkeissä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *