Havaintoja äitiydestä

Kun laitoin hiljattain 10-vuotissyntymäpäiviään jännittäneen poikani nukkumaan, mieleeni tuli haikea ajatus siitä, kuinka en ole enää seuraavan kymmenen vuoden päästä peittelemässä häntä samoin.

Äitiys on ollut mieletön matka. Siinä missä me aikuiset kasvatamme lapsiamme, kasvattavat lapset huomaamattamme myös meitä.

Kymmenen vuotta sitten vaaleansininen vauvakupla vaihtui nopeasti pulkurätteihin ja mielenterveyttä koitelleisiin yövalvomisiin. Muistan katsoneeni ihaillen äitejä, jotka olivat saaneet kasvatettua lapsensa jo leikki-ikään ja onnistuneet huolehtimaan lapsen tarpeista vuosien ajan. Tiedostin työmaan ja ilman sitä läpileikkaavaa rakkautta lasta kohtaan olisi hanskat voinut heittää tiskiin monta kertaa. Mutta eipä ole käynyt mielessäkään ja näenkin äitiyteen selkeästi kuuluuvan suuremman voiman, joka herättää meissä sisällä nukkuvan leijonan taistelemaan ja jaksamaan lapsen vuoksi ja puolesta.

Äitiyden myötä olen oppinut sietämään suunnitelmien muutoksia ja pitämään puoliani, mutta myös toteamaan oman keskeneräisyyteni ja heikot kohtani. Niin kovasti kuin olisin halunnut olla täydellinen äiti, nyt kymmenen vuotta myöhemmin toivon olevani riittävän hyvä. En omaa lehmän hermoja, enkä aina muista pakata kouluun tarvittavia välineitä. Osaan kuitenkin pyytää anteeksi, sovitella ja yleensä muistan ne tärkeät hiihdot, uinnit, luistelut, lukujärjestyksen muutokset, palaverit, tyhjät maitotölkit askarteluihin…ect…


Asioita, jotka toivon lapseni kotoa oppivan on muiden ihmisten huomioon ottaminen, ystävällisyys ja tasapuolisuus ilman omista tarpeista ja toiveista luopumista. 
Minulle ei niinkään ole väliä millaisia arvosanoja lapseni saa opinnoistaan, mihin ammattiin hän valmistuu tai tuleeko hänestä varakas vai ei. Enemmin toivon hänelle syvää tunnetta siitä, että hän on riittävä ja arvokas juuri sellaisena kuin hän on.

Toivon, että hän kokisi onnea elettävästä elämästä ja omaisi seikkailumieltä ottaa siitä kaikki ilo irti, mutta samalla toivon hänelle myös sisäistä tasapainoa sekä harkitsevaisuutta päätöksissään! Toki tuen häntä niin opinnoissa kuin haluan antaa avaimia elämään, mutten halua arvottaa häntä koskaan vain päälle liimattujen suoritusten kautta, kuten helposti itse itselleni olen tehnyt.

Seuraavat vuodet äitinä tulevat olemaan napanuoran venyttelyä ja henkistä valmistautumista teini-iän mukanaan tuomiin mahdollisiin tyrskyihin. Äitiyden lisäksi minulle on ollut tärkeää säilyttää oma naisellisuus ja tehdä asioita myös vain itseäni varten. Ehkä tämä helpottanee tulevien vuosien kasvua äitinä ja tietynlaista lapsesta ”irti päästämistä” , kun en ole rakentanut koko identiteettiäni lapseni varaan.

Mutta Mauno Koiviston sanoin, ”ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään olettaakaamme, että kaikki käy hyvin” . Tähän(kin) lauseeseen tukeutuen ja 10-vuotiaan KÄTY-synttäreitä siivoillen valmistaudun äitiyteen uudella kymmenluvulla.

Teen parhaani. Vähemmän ei ole vaihtoehto.

Mitä äitiys on opettanut sinulle? Ja mitä eväitä sinä toivot lapsesi kotoa saavan?

Vilma

Ps. Postauksen upeat kuvat Joensuun Laulurinteeltä on ottanut valokuvaaja @rajatonmaailma. Lisää hänen upeita otoksiaan tai vaikka ajan valokuvaukseen Iinalle voit varata hänen eloisan Instagram-tilinsä kautta 🧡 *) Valokuvaus saatu näkyvyyttä vastaan 

 


 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *